Moni Kainuuseen viime vuosien aikana ulkomailta tullut lääkäri on kotiutunut pohjoiseen hyvin. Esimerkiksi vuonna 2014 eri puolille Kainuuta muutti viisi lääkäriä ja kaksi hammaslääkäriä. Kainuu aikoi onnistua juurruttamaan uudet tulijat, ja nyt näyttäisi siltä, että Belgian kokoinen maakunta onnistuikin aikeissaan.

Yhteensä espanjalaisia ja kolumbialaisia tuli perheineen pohjoiseen noin 14 hengen porukka. Yksi heistä on espanjalainen Raul Valiente, jonka mukaan ryhmästä vain yksi on palannut kotimaahansa Kolumbiaan.

– Hänen vaimonsa ei viihtynyt Suomessa, ja sen takia hän halusi mennä takaisin. Espanjassa ja Etelä-Amerikassa elämä on kadulla, mutta täällä Suomessa se on kotona, Valiente toteaa.

Kulttuurieroista huolimatta Valiente on viihtynyt Vanesa-vaimon kanssa Suomessa hyvin. Mies oppi kielen nopeasti ja aloitti terveyskeskuslääkärinä vuonna 2015.

Nyt kaksi vuotta on kulunut, ja pariskunta asuu yhä pienessä kainuulaiskunnassa. Elämä on vakiintunut.

– Odotamme ensimmäistä vauvaa, eli elämä on pikkuisen muuttunut, mutta hyvin täällä menee, onnellisen kuuloinen mies paljastaa.

Read more